Historian ensimmäinen Jaama MTB: Dani Härginen kuuman Jaamankankaan kuningas

Jaama MTB:n erikoisuus Kontiolahden seinänousu. Kuvassa Pasi Kuronen. Kuva Sari Turunen.
Kontiolahti Outdoorin / Jaama MTB:n tiedote 5.6.2021
Historian ensimmäinen Jaama MTB oli etenkin 2cTeamin juhlaa. Seuraa edustavat Ville Perälä ja Dani Härginen veivät voitot tapahtuman kahdessa pisimmässä sarjassa, Perälä 46 kilometrillä ja Härginen 68 kilometrillä.
Härgisen voitto ratkesi vasta viimeisen kierroksen ylämäessä.
“Reitti on täällä hyvin, hyvin nopea ja on vaikea pudottaa samantasoista kilpakumppania. Ensimmäisellä ja toisella kierroksella mietin, että tässä voisi olla ratkaisun paikka, koska loppuun ei ratkaisua viitsisi jättää”, Härginen sanoi.
Nopea reitti yllätti
Kontionpolut-reittiverkostolle tehty ajoreitti yllätti ensimmäistä kertaa paikalla olleita nopeudellaan. Naisten 46 kilometrillä voittoon ajanut Kuopion Pyöräilyseuran Niina Lintu oli ajaa mutkia suoriksi.
“Tosi kiva oli ajaa - vähän erilaista polkua kuin meillä Kuopiossa. Oli vähän sellaista flow-ajamista, kun sai ajaa kovaa. Mutta muutamissa mutkissa meinasi vähän tulla hazardia, kun ei ole tottunut tällaiseen, että ajaa kovaa vauhtia eikä meinaakaan saada pyörää kääntymään kunnolla. Mutta oli tosi mukavaa”, Lintu sanoi maalissa.
Kesän 2022 tapahtumaa suunnitellaan jo
Historian ensimmäisen Jaama MTB:n järjestäminen oli koronan takia epävarmaa pitkälle kevääseen.
“Päätimme järjestää tapahtuman mutta rajoitetulla osallistujamäärällä. Nyt järjestelyt sekä reitti on koeponnistettu ensimmäisen kerran ja olemme jatkossa valmiita kasvattamaan tapahtumaa”, sanoo Kontiolahti Outdoorin toimitusjohtaja Kimmo Turunen.
Tapahtuman tarkka ajankohta kesällä 2022 on vielä avoin, mutta suunnittelu on jo käynnissä.
“Testaamme tänä vuonna kesäkuun alkuun ajoittuvaa yhteistä tapahtumaviikonloppua Jaama Run -juoksun kanssa. Keräämme palautteet niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin ajankohdasta ja teemme niidenkin avulla päätöksen ensi vuoden osalta.”
Kuva: Jaama MTB:n erikoisuus on ampumahiihto- ja maastohiihtokisoista tuttu Kontiolahden seinänousu, jonka huipulla kuvassa 24 km sarjan Pasi Kuronen. Kuvaaja Sari Turunen
Voittajien haastatteluja: Kontiolahti Outdoorin Facebook-sivuilla nähtävillä mm. 2cTeamin Dani Härgisen (68 km voittaja), 2cTeamin Ville Perälän ja Kuopion Pyöräilyseuran Niina Linnun (46 km voittajat), Joensuun Pyöräilijöiden Kaisa Juvosen (24 km voittaja), Imatran Urheilijoiden Antti Kososen ja Aki Kosusen (24 km voittokaksikko) sekä Tainionkosken Tähden Eino Miikin (M15 voittaja 24 km) haastattelut.